Mielestäni projektimme eteni hyvin ilman suurempia ongelmia. Laiskottelin välillä, mutta työskentelin ahkerasti kun sille päälle satuin. Olen porukassa tehnyt pääasiassa valokuvausta ja kuvanmuokkausta sekä nettisivuja ja niiden päivittämistä. Kirjoitin myös välillä facebookiin tilapäivityksiä tai kommentoin muiden tiloja. Päivitin alkupuolella blogia, mutta myöhemmin jätin siitä suuremman painon ryhmän muille jäsenille. Joissain tilanteissa autoin muita ryhmiä mm. kuvanmuokkausongelmien tai vastaavien kanssa.
- Jenni
Pupu Mies- Projektin alku lähti hyvin käyntiin, vaikka itse koin olevani hermoraunio. Tekemistä riitti vaikka muille jakaa ja paketti tuntui suurelta. Kuitenkin yhdessä tuumin lähdimme rakentamaan Pupu Miehen identiteettiä ja lopputulos on hyvä! Minun päätehtäväni oli avatar- hahmomme Facebook- profiiliin luominen ja blogin päivittäminen. Tein myös pieniä sivuhommia, kuten erikoisvoimien keksimistä, nettisivuille muutamia tekstejä, ja tarinan luontia yms. Olin sellainen jokapaikan höylä, viihdyttäjä ja leikin laskia. Hauska projekti siis kaiken kaikkiaan ja hyvä mieli siitä jäi.
By: Salla^
Projekti Pupumies on edistynyt aikataulun mukaan. Olemme onnistuneet luomaan jonkin moisen hahmon. Projektin rakenteen suunnittelimme sen verran hyvin, että kaikki osa-alueet tukevat toisiaan. Kokonaisuus on ehjä minun mielestäni. Ryhmänä toimimme aika mutkattomasti. Omia vahvuuksia hyödyntäen olemme suunnitelleet työn jaon. Kaikki ovat jossain muodossa kokeilleet muidenkin hommia. Ryhmänä olemme toimineet aika hyvin. Kaikki ovat jollain tavalla osallistuneet kaikkiin hommiin. Omalta osaltani kirjoittelin tekstejä blogiin, sekä nettisivuille. Olin myös nettisivujen suunnittelu hommissa mukana. Tein meille myös aikataulut ja hallinnolliset asiat.
Noora…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti