Blogi^^^
Toinen kokous lähti käyntiin ja olo on sen mukainen. Salla on vetänyt kaksi kuppia kofeiinia tänään, plus 0,5 litraa kokista ja voimme todeta sen näkyvän hyvin häiriintyneellä tavalla. Noora haukotellen pohtii ja ei ymmärrä Sallan logiikkaa pullonpalautuksessa. Herää kysymys, minäpä hieman valaisen asiaa. Tarkoitus olisi, että Salla veisi pulloja kauppaan tänään yhden euron edestä ja näin saisi ilmaisen tonnikala purkin. Noora on kuitenkin sitä mieltä, ettei purkki ole ilmainen. Hän perustelee sitä sillä, että onhan pulloista joskus maksettu kuitenkin pantit ja näin ollen, tonnikala purkki ei ole ilmainen. Salla ei kuitenkaan periksi anna ja keskustelu jämähtää siihen paikkaan.
Nyt kuitenkin ajatellaan… Ilman Jenniä on vaikea ajatella. Sallalla tuli idea avatar- hahmosta, joka antaisi hyviä ruokavinkkejä ja jolla olisi oma herkkunurkkaus. Hahmona voisi toimia kananmuna yms. jokin muu, jolla on kasvot. Noora kommentoi ideaa, että hyvä laittaa youtubeen video ruoasta, jota emme ole edes itse kokeilleet. Salla oli kuitenkin sitä mieltä, että se on vain pikku seikka! Tästä ideasta voisi kuitenkin tehdä animaation, jossa kyseinen hahmo tekee ruokaa.
Imo ei oo ilmanen se tonnikalapurkki.
VastaaPoista